Juoksuja odotellaan jo kovasti alkavaksi ja olen ruvennut seuraamaan Ronjaa tarkemmin. Eilen aamulenkillä huomasin jonkun koiran omistajan menevän polkua alas lenkkipolulle enkä kerinnyt edes kissaa sanoa kun Ronja oli lähtenyt tuhatta ja sataa perään, (Pidän siis koiria vapaana sellaisella kallioalueella jossa voi tulla koiran ulkoiluttajia vähemmän vastaan kun alempana lenkkipolulla ja otan koirat kiinni jos näen että tulee koira vastaan) onneksi koira sattui olemaan puolituttu astralianpaimen uros koira jonka oli nähnyt aiemminkin.Yllätyin kun huomasin että Ronja yritti leikkiä uroksen kanssa kun yleensä on vain ärissyt sille, uros ei välittänyt Ronjan leikkiyrityksistä vaan oli kiinnostunut Ronjan peräpäästä, mieleen tuli ajatus että onko Ronja tekemässä juoksua lähiaikoina. Lenkin lopuksi törmättiin vielä labbis urokseen joka sekosi kun Ronja tuli moikkaamaan sitä ja oli omistajalla pitämistä.
Milla taas kulki omia polkujaan eikä sitä edes kiinnostanut mennä vieraiden koirien luokse. Välillä jouduin sitä huutamaan kun jäi hirveästi jälkeen, onneksi metsässä sitten reipastui ja tutki paikkoja innoissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti