Eilen aamulla kasvattaja herätti ennen yhdeksää kertomalla että Ronjan synnytys oli alkanut. Ensimmäisen pennun kohdalla vähän kesti ja jouduttiin antamaan vähän vetoapua. Kaikki sujui hyvin kunnes viides pentu syntyi ja kasvattaja huomasi pennun olevan eloton. Elvytystä annettiin, mutta mikään ei auttanut, joten pentu lähti enkeliksi pilvenreunalle. Kuudes syntyi ihan normaalisti eikä kasvattaja odottanut että enempää pentuja olisi pakolla tulossa, mutta yksi vielä syntyi hieman liian rauhallisena. Kasvattajan ja Ronjan yhteishieromiset ja nuolemiset saivat pennun virkistymään :) Eli lopputulos oli seitsemän pentua, joista kuusi jäi eloon. 2 poikaa mustin merkein + 1 soopeli poika. Tytöistä syntyi kanssa 2 mustaa merkein sekä 1 soopeli. Pennut sekä emo voivat hyvin :)